Täällä ei ole satanut viikkoihin kuin sellaista suhua. Tiedättehän? Suhua.

Koivu alkoi sitten kukkia. Ei ole ollut suurempia ongelmia sen kanssa ollut vuosiin. Nyt ei tiedä kylläkään mikä vaiva johtuu tästä taudista, mikä pölyistä.

Nukuin pitkään ja kiehautin sumpit ja lähdin ulos aamukahville. On ennusteidenkin mukaan tulossa lämpimin päivä. Sitten kylmenee. Joten aamukahville klo 10.30 ulos.

Varikset rakasteli puussa aika kovaäänisesti. Näin ne kuitenkin, vaikka puulle on matkaa useampi sata metriä. Joutsenet alkoivat huutaa samalla suunnalla, mikä ihmetyttää, sillä siellä ei tietääkseni ole edes mitään lampea. Mutta kuuluu tuo torven toitotus tuulen mukana metsäaukkoja pitkin tietysti kauempaakin.

Siinä istuessani mietin, ettei olo tunnu yhtään sen paremmalta, vaikka kuurin viimeinen osio on eilen otettu. Itseasiassa hengittäminen jopa tuntuu pahemmalta. Nyt herääkin ajatus siitä, että mitäs sitten jos joudun hoitoon pois kotoa. Kääk. Mitens sitten? Mielessä pyörii kaverit ja kummin kaimatkin. Jopa 77-vuotias äitini, joka on ihottumaansa lukuunottamatta kuosissa. Kiipeilee puissa kuin orava ja silleen.

Kun mustia ajatuksia pyörittelee mielessä, ne pirulaiset mustuu. Minulla onkin yhtäkkiä tuberkuloosi. Poikki! Sikamaista.

Joka tapauksessa (toistan tuota sanaa tai sanaparia) soitan sairaalaan ja saan varmistuksen, että lääkäri päivystää tänään ja huomenna. Selvä. Koska antibiootti on pitkävaikutteista voin seurata tilannetta. Ja ehkä tuolla siitepölylläkin alkaa olla nyt vaikutusta, sillä ovet ovat olleet yötä myöten auki, sillä tänne sisälle läkähtyy.

No, lääkäri on soiton päässä ja yritän nyt valaa uskoa, että lääkekuuri parantaa olotilaani vielä. Kunnossa en tosiaankaan ole vieläkään.