Kuuluisa elokuva, jota en ole varmaan nähnyt. Mitä sitä katsomaan, kun voi elää oman karun versionsa ihka omassa pikku elämässä. Nii-in. Tytön huoneeseen muuttivat hiiret mellastamaan, kun tytär oli reissussa neljä päivää ja minä yövuoroissa kaksi päivää. Heti kun avustaja on poissa hiiret hyppii huoneissa.
Kolmen viikon takaiset laivatuliaiset on sitten hiiren/hiirten toimesta nakerrettu. Minä uhrauduin AfterEightin paketin syömiseen. Ei sitä oltu siellä laatikossa käyty. Vähän maisteltu yhdestä päästä ja vaihdettu minttu valkosuklaaseen. Iso levy sekin. Tyttö kotiin reissusta väsyneenä. Arvaa että otti raivokohtauksen. Ja kuten aina meillä, minä sain tuta sen nahoissani. Minun on kannettava sanaton syytös hiirten olemassaolosta.
Sillähän ei ole mitään tekemistä, että tyttö tiesi, että täällä on hiiriä ja ettei parin kuukauden siivottomuus suinkaan ole harmi hiirille, sillä sinne tänne heitetyt vaatteet ja tavarat luovat aidon tunneliston liikkua päivisinkin huoneen läpi RUOKAA ETSIEN. Keittiöstä ei kannata ruokaa etsiä roskaämpäristä, kun toisesta huoneesta niin ihanan maukas tuoksu tulee.
Kaiken huipuksi tyttö - siis aikuinen sivistynyt ihminen - luuli, ettei hiiret kiipeile. Jätti säästyneet tuliaiset veljelleen vielä huoneeseen. No, ne joita oli syöty, heitti pois. Joten siirrytään sitten uuden levyn kimppuun. Ja enkö minä perkele kysynyt eilen illalla, että jäikö sinne mitään syötäväksi kelpaavaa. Kysyin. Ei jäänyt. No, sinne korkealle... oiskohan tytön tuntien ollut peräti kirjoituspöydällä.... korkealla.
Aamupäivä onkin mennyt sitten tavaroiden nosteluun tytön huoneesta. Hän itse meni töihin ja tämä päiväkin kun on rajallinen. Eli huomenna on mentävä minunkin taas töihin. Joten virittelen ensi yöksi giljotiineja, joihin luultavasti vain minun varpaani jää kiinni.
Tyhjensin ison komeron lattian. Oli minun pussittamia vaatteita, tyynyjä ja mattoja täynnä. Kuului kuitenkin sieltä suunnalta rapinaa, joten pakko on tyhjentää, mikäli aikoo piilopaikat tarkistaa. Siirsin löytämääni pienoiskivääriä asettaen sitä seinää vasten roikottaen toisessa kädessäni mattoa. Sain laskettua kiväärin, kun matosta hyppäsi hiiri pitkällä loikalla lipaston alle. Katsoin missä rakkaat pikku koirani ovat. Pyllyt pystyssä suiterasti aivan eri nurkassa....
Pitäisikö ostaa kissi? Tätä en kysy sitten eräältä Kirsiltä, joka yrittää saada minutkin kissakuumeeseen. Hyi sinua. Minun onnellani, minä saisin kissan, joka pelkää hiiriä.... ai millä ihmeen onnella? En tunne tapausta nimeltä onni.
Kommentit