Mikään pihalla ei näyttänyt siltä, että viimeöinen painajainen olisi totta. Eipä tietenkään. Ja ennen nukahtamista ajattelin kiitollisena, etten ole väinönputki. Voitteko kuvitella sitä? Väinönputkia on korkeina kasvustoina tienvarsilla. Kunnon talventörröttäjiä. Tai siis tulevia sellaisia.

Se, miksi kiitin etten ole väinönputki, johtuu siitä, ettei ne pääse siitä tienvarresta mihinkään, vaikka karjahtelu lähenee.. kääk. Klups! Vieläkin karmii mieltä se ääni.

Eikä lehtien selailu netissä mitenkään valaise mieltä. Vanhuksia katoilee nyt laitoksista. Sen verran kaukana ollaan, ettei kyseessä ole karkulaiset, jollei vantaalainen nainen sitten ole ottanut kyytiä. Hän tosin ei ollutkaan käsittääkseni laitoksessa. Ääni oli kyllä enempi naisihmisen päästämäksi sopiva kuin miehinen karjahdus.

Yhtälailla kun toivon, että saisin tietää, mikä tai kuka äänen aiheutti, voi olla parempi etten tiedä mieleltään sairastuneesta naapurista, joka vaeltelisi sitten tulevaisuudessakin lähimaastossa psykoosissa. Niin miksi pelätä karhuja? Ihminen on ihmiselle susi. Susi kylläkin noudattaa normaalisti parempaa huolta laumansa jäsenistä kuin ihminen, joka jättää meleltään sairastuneet avohoidon varaan.

Mutta jos äänen synnyttäjä ihminen oli, oli hänellä tosi paha olo.

Onneksi tytär paineli siipeen jatkamaan unia, joten saa rauhassa tässä yrittää kohentaa kotinsa kuntoa eilisen mylläkän jälkeen. Minä vain järjestelin vähän miehen papereita kansiossa ja etsin sitä varten muovitaskuja jostain mapista ja kun niitä on enempi kuin on luvallista yksityishenkilön kodissa... on joka paikassa levällään tavaraa. Ja se avustaja on tulossa... muutaman tunnin päästä, kun alamme purkaa sitä minun 34 tuntiani.