Muistan hämärästi sellaista viestiä tulleen. Vaan minne on joutunut se vapaakortti? Joka tapauksessa maksatin tänään poliklinikkamaksun miehellä ja olisin maksanut taksikyydinkin, mutta taksikuski epäili jo maksukaton tulleen täyteen.

Meidän luottokuskimmehan menehtyi tässä taannoin ja tätä uutta renkiä en ole aiemmin tavannut. Puhe on rauhallisen matalaa, mikä yhdessä iskelmäradion kanssa on sula mahdottomuus minulle. Eli en saa sanoista selvää. Olen kuin kuulovammainen, kun takapenkille häveliäästi istun miehen matkatessa kuskin vieressä suomalaiseen tapaan asianomaisena.

Minä siis tiedän paikkani noin globaalisesti, että taksissa ulkomailla kaiketi elokuvien tuottaman mielikuvan perusteella istutaan tyylikkäästi takapenkillä.

Joka tapauksessa (kirjoitetaanko lempisanontani yhteen vai erikseen... sitäkin olen joka helvetin kerran miettinyt, ihan kuin muuta pähkäiltävää tässä ei olisi) kotipihassa taksikuski ei löytänyt viitettä oliko otettu vielä omavastuuosuutta reissuista, mutta ei huolinut rahaakaan. Mitäpäs meidän arvokkaiden asiakkaiden kanssa. Elätämme kelan rahoilla muutaman kuskinkin.

Kuski lupasi tarkistaa sellaisen asian, että onko mahdollisuus anoa miehelleni ensi vuodeksi lupaa olla maksamatta ollenkaan omavastuuta ilman maksukaton täyttymistä odotellessa. Hänen lapsenlapsillaan on vakavia sairauksia ja heille on myönnetty erikoislupa. Minä en tuollaisesta muista kuulleenikaan, joten hyvä jos hänkin sitten selvittää asiaa.

Kaksi yövuoroa on siis takana. Valvottuani tänä aamuna menin sairaalaan miestä hakemaan taksia odottelemaan. Olikin määrätty labroja. Mitäpä mulle siitä kertomaan. Tiesin vain yökön tilanneen aamupalan aikaisemmin. Kukaan ei tuonut sitä tarjotinta, enkä minä tiennyt, että sitä olisi pitänyt lähteä itse etsimään. Suoraan sanoen vitutti kun entinen kurssikaveri totesi, että rakkaat ihmiset se tarjotin oli tuolla. Teki mieli sanoa, ettei välillämme ole tietääkseni mitään rakkaussuhdetta ja että hän käyttäytyy erittäin alentuvasti potilasta ja hänen omaistaan kohtaan.

Että hyvin alkoi tämäkin vapaa. Kotiin pääsin puolilta päivin ja sitten unta kuuppaan ja heräsin 18.30 tähän iltaan ja kahvit juotuani lämmitin saunan. Kaivoin odotellessa ruokapöydän esiin. Kaikki astiat olivat levällään ja rakensin tiskipöydälle korkean tornin. Tytär ei ole mikään ajattelun mestari. Tai sitä hän syyttää jos jokin jää tekemättä. Ei ajatellut. Voi Vxxxx.

Paineet kuntoutusjaksoa ajatellen kasvavat, sillä huomenna on pakko pestä pyykkiä ja etsiä jo hankkimani matkalaukut. Täyttää ne vaippapaketeilla ja kaikilla vaatteillamme. Tulee sitten luultavasti kahden viikon mittainen tauko blogitukseenkin, sillä ei ole varmaankaan kummoisia yhteyksiä huoneestamme. Ja varmaan toisaalta ihan hyväkin. Kai. Selvisinhän minä taannoin siitä viikostakin.