Käytiin edellisen postauksen perään käpästelemään ulos. Aurinkokin paistoi ja hanget hohtivat migreeniä aurinkolaseista huolimatta.

Päätarkoitus oli katsastaa harakanpesän sijainti. Oli edelliskevättä pykälän ylempänä. Oli aika katsastaa jotain koroketta puun juurelle. No, mitään ei muka löytynyt. Mihinkään varastoon ei pääse tällä hetkellä ennen kuin riehunut mielipuolen tavoin lapion kanssa. Lumet kun tuppaavat putoamaan katoilta juuri ovien eteen. Ja niidenkin ovien viereen, jotka yleensä liukuvat rullien varassa seinänsuuntaisesti.

Joten mieheni, joka siis selvisi keuhkoomasta edellisen postaukseni sanoman vaikutusta, naulasi kolmen tuuman naulan riman päähän ja se on siinä. Kättä pitempi. Ei hyvä. Luotan enempi korkeuksissa keikkuvaan oksasaksitaistelijaan.

Yritinkin hieman innostaa miestäni ulos että hän pääsee oksalle ylimmälle ja kun harakka tuo keppiä pesäänsä, hänen tehtävänsä on tarjota puunkantotelinettä, josta sitten parin tunnin uurastuksen (mies ja harakat) ehkä saamme grilliin oivat makkaranpaistotulet.

Pica Pica kuulumisiin.