No, nyt on kuntoiltu. Tietysti meni vaatimukset överiksi ja viiden kilsan sijaan piti polkea kahdeksan. Mutta ei tuo mahdottomalta tuntunut. Aikaa tosin meni 22 minuuttia.

Ääh, säikähdin jo tuota metsäpalovaroitusjuttua. Koko maassa näyttää olevan ruohikkopalovaroitus. Mutta täällä on kyllä ihan lunta vielä maassa ja vain osin on sulanut. Joten ei liene mitenkään todennäköistä, että söisimme iltapäivällä kalliinpuoleisen päivällisen?!?

Muuten haaveilen ojitushommista. Jos mitään iloa rinnetontista ei löydy, niin keväisin vesi valuu puroina ja vaatii hieman ojittamista. Yritän houkutella tytön mukaan. Kuokat vain heilumaan. Ja pitää vetää siimakin, ettei kukaan enää aja autolla yläpihalle, jossa eilen tein riivatusti töitä, että sain auton irtoamaan liejusta.

Eilen kun piti viedä se auto niiden valojen vuoksi sinne korjaamolle. Ja kun mies kotiutui edellisenä päivänä, oli eilen otettava taas mukaan. Juuri nämä mukaan ottamiset ovat yllättäen muodostumassa raskaiksi ja minun todella tehtävä töitä, että saan tätä elämääni hoidettua siihen malliin, etten sopisi näitä hommia jos joudun miestä mukaan ottamaan.

Eihän se aina ole tietenkään mahdollista. Ja onko sitten mielekästäkään, jos minä vieritän kaikki autoremontit ja muut siihen aikaan, jolloin saisin huilata.

Ainoa hyvä teko oli syödä remontin aikana kylällä, joten ei tarvinnut kotiin tullessa miettiä vielä ruokahommia.

@ @ @

Ja sitten ihan kokemuksesta, ei kannata polttaa aerosolipulloja kiukaassa.

Enhän minä ollut sinne mitään sellaista työntänyt, vaan hedelmäpussillisen paperiroskaa tiivisti tungettuna. Tytön tunkemana.

Kiukaassa hyvät tulet ja minä menin lisäämään puita ja roskia. PAM! Hirveä räjähdys ja tulet hävisi kiukaasta. Sammuivat.

Hetkeä aikaisemmin oli mies soittanut ja kertonut jääneensä jumiin lumihankeen, kun oli lähtenyt ulkovessaan hortoilemaan, vaikka oli määräys tulla jo sisälle. Minä pikapikaa laittamaan puita ja olin räjäyttää saunan kokonaan.

Kun menin miehen luo, kysyin, että kuuliko mitään. Olihan se kuulunut uloskin.

Siis en kohta luota ollenkaan tuon tytön ajatteluun. Tosin sanoohan aina sitten syyksi, ettei ajatellut, mutta siinä sitä on taas vastuu siirretty kuulijan korvaan. Minä siis elän ainoana aikuisena tässä kolmen hengen taloudessa, jonka on ajateltava muidenkin puolesta. Ja aina syynättävä ja epäiltävä näiden kahden tekemisiä. Että sillä lailla, sanoi Tarvajärvi. Tätähän minä kaipaan.