Kaipa tämä meidän koti on räjähdysaltis. Arki kyllä soljuu hyvin, mutta kaikki poikkeava, kuten pojan tulo opiskelupaikkakunnalta, näyttää sitten kaatavan kupin nurin. Tai ei pojan yksin vaan koko setti leviää kuin Jokisen eväät.

Yritän seuhtoa menemisissä ja tulemisissa. Vie maanantaina tyttö aamujunaan. Hae poika junalta keskiviikkona. Hae tyttö junalta perjantaina. Vein pojan junaan tänään iltapäivällä.

Tuommoinenkin olematon asia kuin vienti naapurikunnassa olevalle juna-asemalle, tuntuu koko päivän urakalta. Jos tapahtuu varsinkin illemmalla. Ja kun tapahtuu aamulla, en ole osannut sitten edeltävänä yönä nukkua ja ja ja

@ @ @

Sen lisäksi kissojen hoito jää puolinaiseksi, kun poika asustaa siellä. Ei ala niitä hoitamaan, vaikka kissoista pitääkin. Joo, pitäisi vaatia. Mutta pelkään, ettei sitten tulla sitäkään vähää kotona käymään.

@ @ @

Koko tämä päivä on ollut yhtä odotusta. Elän jatkuvasti toisten kautta. Koska tyttö herää ja päästään suunnittelemaan, mitä nyt tehdään. Grillataanko vaikka on kurja keli jne. Ja sitten odottamassa tuo kyydityskin juna-asemalla.

Ja kun poika nukkuu mielellään myös pitkään, hoidapas ne kissat ajallaan.

Mutta ennen aamupalaa vedin sitten hikilenkin. Ensin vartin kuntopyörällä ja minulle isolla vastuksella no 7 ja sen jälkeen kun sain miehen kahvinjuontiin, crossarilla vartin menoa. Kaipa siinä kaloreitakin paloi, kun hiki ainakin lensi kiitettävästi.

Mieskin kiipeää crossarin kyytiin, vaikka ei sitten muuten niin vinksuttaa pieniä taukoja käyttäen.

@ @ @

Entinen opiskelijakaveri laittoi tekstiviestin. Halusi kuulla kuulumisia. En saanut vastattua, sillä luuleeko se tosissaan, että laittaisin viestin, ettei kuulu mitään hyvää, joten en jaksa huonojakaan kertoa. Tylypahka olen minä, mutta samasta syystä en vastannut serkkuni soittoon. Ei ole mitään puhuttavaa tästä nykytilanteesta. Tai en jaksa uudestaan ja uudestaan. Sitä varten on vuodatus.net.

@ @ @

Euron sunnuntait on perseestä. Nyt on ollut senkin puolesta levoton olo, että pitäisi soittaa äidilleni. Mutta kun en jaksa puhua nyt hänenkään kanssa. Ei jaksa, ei kykene eikä kehtaa.

Sen lisäksi sain multimediaviestin hyvältä ystävältäni. Ei ole onnistunut aukaisu tässä Kolumbuksen liittymässä. Ja harvoin sitä tarvitsisinkaan, joten en ole jaksanut alkaa itkemään missään muualla kuin nyt täällä vuodatus.netissä.

@ @ @

Toivottavasti huomenna on parempi päivä.