Sen minkä raavaat miehet tekivät työllä ja tuskalla, me tytön kanssa ähkimme alta aikayksikön.

Siis tarkoitan, että haimme sekä kuntopyörän että crossarin kaupasta. Eivät pirulauta mahtuneet autoon yhtäaikaa, joten kaksi reissua. Ja joka kerta myyjä soitti kaveria kuormaamaan laatikkoa autoon. Jep. Meillä ei ollut kavereita ottamaan ulos autosta, mutta niin vain paketti heilahti ja singahdettiin takaisin kaupan pihaan valitellen, että kun kesti niin kauan, kun tuo tie on huono.

Ja tosi huono olikin, sillä yön aikana oli satanut 10 lumiräntää. Sen kelirikkoisen soratien päälle. Ja jostain smurfin laista tempaistuna kaikki isot puurekat ja hiekka-autot olivat liikenteessä ja niitä saikin väistellä ihan sujona, ettei joutunut ojaan. Tai siis niiden autojen alle.

Mutta kuten aina minulle, sisu meni kaulaan crossarilaatikon kanssa. Tuntui, ettei se enää heilahtanut pihalle, vaan voisi mennä vaihtamaan vaatteita ja keittämään kahvia - ja suunnitella. Tyttö piti päänsä ja me sitten riehuttiin tosissaan autosta autoa isompi laatikko joka painoin yli 40 kiloa.

Ei me sisään niitä kannettu, vaan viisaasti vedettiin lähemmäs ovea ja purettiin laatikot ihan siihen niin, että voitiin kantaa osat sisään. Ja niitähän piisasi. Crossarissa ainakin.

Vaan innostuttiin sitten syönnin päälle, ja niiden kahvienkin, kokoamaan sitä vähemmän osia vaativaa kuntopyörää. Helppoa kuin leikki. Mutta virta ei kulje. Eli purettiin ja tarkistettiin liitokset. Huomattiin, että yksi liitos oli jo hävinnyt näytön sisään. Tai sitten sitä ei ole ollutkaan, vaikka olin siitä kyllä turkasen varma.

Soitto kauppiaalle, joka opasti osaavalle työntekijälleen? Minä kerroin murheeni ja hieman lannistuneenakin sovin, että tulisi katsomaan, kun se hänelle sopii ja kokoaisi sen crossarinkin.

Että niin siinä kävi meikäläisen liikuntaharrastuksessa. Ehkä maanantaina saadaan edes crossari kokoon, ellei onnistuta siitäkin hukkaamaan osia. Hmmm.

Ja niin otti voimille tämä hakuinen viiden tunnin uurastus, että jäi kaikki tälle päivälle jättämäni soittojutut hoitamatta. Paskat. Ja väsyttää muutenkin pirusti, sillä annoin kellon jäädä soimaan 6.20, että saisin varmemmin yövuoron jälkeen rytmin oikeaksi.

Joten tällainen ensimmäinen lomapäivä.

(Mihin hemmettiin se liitos saattoi hävitä?)

(Häviäisi yksi vuotava putkiliitos vessasta samaan paikkaan... )

Päivän plussat tuli puhelusta, jonka mukaan olen voittanut työttömyyden. Minulle tarjottiin puolikasta. Ja sen minä iloisena otan vastaan. En kaipaa täyttä jo siitäkään syystä, että haluan vähän huilata. Nyt en menetä ainakaan lomiani, sillä työsuhdehan säilyy.