Siis kun olo ei olekaan sitten loman rentouttama. Vaan totaalisen väsynyt. Toisaalta. Hauskaa päästä takaisin arkeen ja työhön. Etenkin pois tästä omaishoidosta. Jepjep.

En siis suosittele ollenkaan omaishoitoa tuossa muodossaan, mitä minä suoritin. Yksin alkeellisimmissa oloissa kuin koskaan aikaisemmin. Tosi mökillä. Toisaalta kaipasin äitiäni, mutta tuota ei hän olisi siellä viihtynyt niissä oloissa.

Ensinnäkin itse matka oli aika pitkästyttävä, johtuen siitä, että jouduin aina rattiin kun tytär väsyi. Ja hän väsyi usein. Sillä hän nukkui huonosti edellisen yön. Sen saman jona minä tuskin nukuin ollenkaan ja riehuin vielä miehenkin aamulla lähtökuntoon ja ja ja

Tasan ei käy onnenlahjat. Ja onneksi tällainen ei osu kaikille. Puolison aivoinfarkti meinaa. Ja tällaisilla vammoilla. Kun viedään älyä ja puhetta ja annetaan tilalle estottomuus ja pidätyskyvyttömyys.

Sitä huomaa vain miettivänsä mitä uhkia saattaa tulla.

Suurin uhka muodostui matkojen aikana vaipanvaihdosta. Että jos ei riitä se, että pysähdyspaikassa voi syödä tankata autoakin, että pitää voida tyhjentää miehen housut ilman uteliaita katseita. Ja sehän tapahtuu niin, että menee invavessaan. Ja sekös onkin hauskaa. Siis jos on invavessa jne.

No, minä keksin, että pitää vain pysähtyä metsäautotien suuhun ja sitten pusikkoon ja hommiin.

Paitsi eräänä päivänä, jolloin tajusin, että pitää muistaa otta vaippa, että hommasta tulisi mitään. Siitä aiheutuikin sitten suureelliset mietinnät, ettei voi antaa kahvia (et sitten juo itsekään) eikä juurikaan ruokaa, sillä tämä hyväkäs joisi kuitenkin. Joten oltiin kaikki lievässä nälässä ja nestehärössä. Voi sanonko mikä elin?

Sitten kun muistin sen vaipankin ottaa mukaan roskapusseineen ja käsineineen, tuli paniikki kun taivaan peitti uhkaavat pilvet. Oli tarvis eli ei, piti pyörähtää pusikossa. Ja en minä sitten voinut sitä vaippaa ruskeine törkyineen autoon ottaa, vaikka oli se muovipussikin. Olisi alkanut haisemaan, haljennutkin siinä vaiheessa kun olisi paisunut ensin kuumuudessa.

Että sen minä sanon, ettei ole matkailu pidätyskyvyttömän vammaisen kanssa helppoa.

Ja jottei elämä olisi helppoa, huomasin, että vasta vaihdetut uudet renkaat olivat kokeneet kovia. Aurauskulmia syytin jo vaihtoon mennessäni, mutta ajattelin, etten ala machoilemaan ammattilaisille ja epäilemään kulumisen syitä. Ja kun ei asentaja mitään sanonut, unohdin, että mitään vikaa voisi kulmissa ollakaan.

Vaan toinen eturenkaista oli kulunut ihan kaljuksi ulkoreunasta. Sakkokumi. Ja koska tytär ei ole vielä korttiaan täysin lunastanut eli kakkosvaihe puuttuu, ei hän suostunut ottamaan riskiä joutua sakotettavaksi. Eli jos toinen kuskeista ei suostu, toiselta ei kysytä jaksamista ja ja ja

Eli kun saavuimme mökille olimme pari päivää ihan vain möllötyksissä, kun emme olisi jaksaneet mihinkään lähteä ja ruokaakin oli kirkolta ostettu, sillä kauppaan oli 35 kilsaa. Ettei sitten sen enempää. Täällä kotona on 12 kilsaa, joten eihän tuo nyt niin kauhean pitkä matka ole.

Ja kun telkkari toimi siellä mökilläkin, joskin kuva oli maitomaisen vaalea, katsoimme telkkaria paljon, vaikkei aina sentään satanut. Osasyynä eikä pienimpänä ollutkaan, oli se, että miehen valvonta oli hankalempaa, kun oli rantaa jne. Ja toisaalta sopivia ulkonaolopaikkoja ei ollut kaikille yhdessä paikassa.

Kun sitten siirryimme seuraavaan kauppakertaan ja poikkesimme kuuluun nähtävyyteen taitelija Anu Pentikin myymälään, tytär osti astiaston, johon upposi palkastaan iso osa. Myös sarvellinen kynttiläkruunu oli listalla, jonka hän laati jo kotona ollessa.

Sitten kaupoille ja sitten vielä noitarumpua metsästämään. Muistelin, että yksi matkailijoille viritetty ansa oli kuusi kilometriä Kuusamon suuntaan.

Emme kuitenkaan päässeet kuin pari kilometriä, kun autosta alkoi kuulua jumalaton nakutus ja lämmöt nousivat. Valitettavasti olimme jo nousseet ison mäen ylös ja paluuta varten olisi käännyttävä mäen alla. Voi hevonpyllyt.

Takaisin lähimmälle korjaamolle. Ostamaan jäähdytysnestettä. Sillä paisuntasäiliö oli tyhjä... hmmm. Pari pulloa katosi syövereihin. Talsin takaisin huoltiksen myymälään ja ihmettelin nuorelle miehelle, että kuinkahan monta litraa voi kaataa epäilemättä vuotoa.

Ilma ei ollut näet morsian. Tai ainakin se itki vuolaasti. Joten ei voinut havaita vuotoja helposti. Poika lähti tutkailemaan asiaa. Olin jo ekalla reissulla tarkistanut, että heiltä löytyy korjaamokin tarvittaessa. Joten sen puoleen.

Ja pullollinen hävisi taas ja minä kyykin sateessa kurkkimassa auton alle. Minusta siellä vuoti. Pojan mielestä voi olla ihan sadevettäkin. Ja sitten se meni maistelemaan ja totesi, ettei olekaan.

Saatiin auto korjaamoon. Alkoi kolmen murteen sekoitus. Minä paineisena puhuin vissiin selkokieltä suurimmaksi osaksi. Asentaja ranualaista ja korjaamon omistaja posiolaisittain. 

Harmittelin näet, kun jouduin kysymään usein uudestaan että mitä, kun en saanut asentajan puheesta selvää eikä siitä saanut vissiin korjaamo-omistajakaan ja ei saanut asentaja korjaamo-omistajan puheesta selvää... oltiin kuin kolme huonokuuloista.

Korjaamolla oli läpiajo, joten sateella kastuneet vaatteeni eivät siinä vedossa lämmittäneet ollenkaan. Piti lisätä lennosta vaatteita päälle ja työntää mies takaisin takapenkille kolmesti kun se olisi tullut ihmettelemään vielä siihen. Ja pudonnut rasvamonttuun ja olisinko vahtinut siinä. 

Siis vesiletku oli hapertunut öljystä. Ja korjaamon omistaja lähti putkikauppaan ja asentaja lupasi tehdä liitokset, että varmaan pitää. Minä avustin kaatamalla nestettä koeponnistukseen. Muutenkin juteltiin sitten siinä, lähinnä tällaista, että uskaltaako tällä nyt ajella ja pitääkö lähteä letkukauppaan heti kun tulen kotiin ja ja ja

Asentaja oli tosi symppis. Varmaan huomasi että ahdistelin siinä autoni kanssa. Ja olin kertonut autoideologiani ja kehunut ko. yksilön taivaisiin, että taas toi hyvälle korjaamolle. Sadattelin sakkorenkaan ja kerroin lisääväni tasaisesti öljyä öljyvuodon takia...

Lysti maksoi tietysti tarvikkeineen ja nesteineen auki seitsekymppiä, jossa oli vielä työtäkin, tosin puoli tuntia vain. Mutta siinäkin ajassa näin, että asentaja oli ylpeä ammattilainen, toisin kuin korjaamon omistaja oli sellainen, joka yritti tietää ja tehdä, mutta asentaja se oli, joka sanoi, mistä kanat pissii. Jännä huomata tuollaisia asioita siinä hässäkässä.

Harmittikin, etten siinä huomannut kiitellä asentajaa, vaikka kiitollisuutta tunsin myötätunnosta ja epä-äijämäisestä puhuttelusta. Harmi. Siis sille että niin monesti kiitokset jäävät sanomatta.

Ja vielä sellainen havainto lauantaisista ajoistamme, että onko lauantait valtakunnallisia peräkärrypäiviä? Jostain kumman syystä p-kärryt olivat lenkillä. Ulkoilemassa.

@ @ @

Itse mökki oli alkeellisempi kuin olin suostunut ymmärtämään. Alunperinhän myös äitini oli tulossa sinne, joten tarvittiin tilaa. Ei siinä ollut kuitenkaan kuin yksi kammari... muut neljä sänkyä olivat tuvassa, joka oli kyllä ihan hyvän kokoinen.

Mutta vesivessa oli. Vessa oli niin pieni, etten mahtunut avustamaan miestäni ollenkaan. Paitsi kiskomaan ovelta kädestä.

Vain kylmä vesi tuli sisään. Viemäri oli ulos kyllä, mutta lämmin vesi piti keittää kattilalla. Sähköhella oli normaali, jääkaappiviileä. Erikseen pakastearkku. Ja muutenkin pienen pienessä keittiössä puuhella. Olisin minä pärjännyt ja pärjäsinkin. Tuvassa oli iso leivinuuni. Mutta niin kylmä ei tullut että olisi tarvinnut lämmittää.

Patterit oli ikkunoiden alla ja niistä yksi oli koko ajan päällä. Hirsirakennus piti lämpöisen ulkona, eikä toisaalta saatu ovea pidettyä auki ilman, että olisi tullut itikoita ja muita hyväkkäitä sisälle.

Kahvinkeitin aiheutti minulle ongelmia. Ensimmäiset kahvit keitin kahteen kertaan. Ja niin oli vissiin joku muukin keittänyt, laittanut kahvit vesisäiliöön asti. Ainakin siitä tummasta palkista mittarissa päätellen.

Kahvista tuli laihaa joten minä valutin sen vain lisäporojen läpi. Nyt sitten seuraavalle laskin ruokalusikalla määrät jotta oppisin keittimen tavoille. Kolmansille kahveille ymmärsin katsoa lähemmin mittaria... ai ei ne olleetkaan 1,2,3, välein vaan 2,4,6 kupillista. Ilmankos keittimellä oli kokoa ja kahvi laihaa.

Pirtinkalusto oli jykevää puuta. Koottu hieman avonaisin elkein eli leivänmurut juuttuivat puiden väleihin. Nam. Ja kun kaikki muutenkin on tullessa niin vierasta ja likaista ja epäilyttävää... levittelimme pari päivää leivinpapereita pöytäliinoiksi.

Vaan sitten kaikki muuttui mystisesti omaksi liaksi ja muruiksi, eikä niin haitannut. Pöytä oli niin korkea, etten missään vaiheessa alkua jaksanut kokeilla tytön kannettavalla kirjoittamista. Ja sitten torstaina kuvittelin löytäneeni hyvän yhdistelmän työpisteeksi enkä päässyt juurikaan paria kappaletta pitemmälle, kun tuntui hartiat menevän jumiin.

Joten tässä nyt muistellaan ihan jälkijättöisesti, vaikka pitkin viikkoa minun teki mieli laittaa muistiin kaikennäköistä ihmeteltävää.

@ @ @

Mies halusi kalastaa. Ei onnistunut heittely. Meni sellaiseksi vavalla osoitteluksi. Sen lisäksi ettei meinannut pysyä pystyssä rannassakaan. Ja koska heitto ei onnistunut, halusi kiville, joista olisi pyörähtänyt nurin lätäkköön. Turvalleen kirjaimellisesti.

Joten minä raahasin sellaisen trukkilavan rannalta siihen kivien varaan, että siitä herra sitten heittelee. Tai huitoo ja tähtäilee sen vapansa kanssa.

Riitaahan siitä tuli, kun homma ei onnistanut ja sain vain pelätä miehen tipahtavan uudelta laiturilta.

@ @ @

Sauna oli pesusauna lähempänä rannassa. Ei niin kuin ennen ihan vesirajassa, vaan aika ylhäällä rinteessä. Vesi padassa kiehuttaen ja puukiuas. Ja huono veto takasi pitkän sytytyksen. Ja tämäkin homma lankesi minulle. Sen ajan tytär ja mies istuivat saunan kuistilla tiiraillen järvelle.

Rannassa oli vettä puolillaan soutuvene, muttei meille ollut sille käyttöä. Tytär ui ja valitti kivikkoa rannassa eikä huvittanut lähteä väliin kovaankin puuskaiseen tuuleen kokeilemaan olemattomia lihaksia haban kohdilla. Ja etenkin etsimään mahdollisia kiviä veden alla.

Itse saunominen oli tuskaa. Kiljuin linssit huurussa miehelle pesuohjeita saunan ovella. Samalla lailla kuin kotona. Nyt piti vahtia, ettei kaadu pataan eikä pasko kylmävesisaaviin. Voi sanonko mikä elin? Pinna oli piukeana autorenkaasta ja tästä helvetin herkuttelusta, josta sain ylenpalttisesti tarpeekseni jo kotona.

Ja eipä mies suostunut menemään uimaan. Olisi voinut siellä leikkiä veden laskemista kädestä toiseen.

@ @ @

Tytär halusi käydä Ranualla senkin jälkeen, ettei enää itse voinut ajaa ja olihan vesiletkuliitos nyt kunnossa.... sakonuhka tietysti äidillä ajaessa, mutta who cares?

Ranualla piti vierailla Japanitalossa. Teehuoneita ja kaikkea Japaniin liittyvää. Oppaan mielenkiintoinen tarina miten hän tuli Leppävirralta Japanitaloon töihin.

Itse matkakin oli vähän tuskallinen, sillä ko. talo oli sivussa sivukylältäkin. Ja se vaikeutui entisestään siksi, että unohdin kartat tupaan lähtiessä. Emmekä löytäneet Ranua Zootakaan vaan ajelimme milloin kohti Kemijärveä ja milloin Oulua...

Eläintarhaan piti mennä kuvaamaan eläimiä. Tai tytär kuvasi. Minä en avannut kameralaukkua ja epäilen että siellä olisi akutkaan olleet timmissä. Juuri tällä Ranuan reissulla minä unohdin paitsi kartat myös sen, että mieheni on vammainen. Ja pidätyskyvytön. Joten näimme nälkää ja janoa.

Ja takaisin mökille oli mentävä samoja jälkiä, jotka nekin olivat ihan sekaisin. Ei voinut säveltää uusia uria, kun kartta oli Japanitalon oppaalta saatu Tietyöt 2007...

Eläintarhassa mieheni näytti vammaisuutensa jäämällä kuuntelemaan viisivuotiaitten lasten kanssa milloin lasten vanhempia, kummeja tai isoäitejä. Tuli näet selostus kaikesta hänelle selvällä tavalla. Lisäksi kaiteella on hauska kävelyttää sormista tehtyä pikku-ukkoa. Kyllähän tuon näköinen ja ikäinen ihminen saattaa leikitelläkin kaiteilla, muttei kuljeta sormiukkoa lautaa pitkin satoja metrejä, täysin keskittyen siihen.... joten kaikki tietty kääntyivät vielä peräänkin katsomaan.

Että jos joku kaipailee eläintarhoihin pientä lasta, muttei oo, kilauta minulle. Laitan tulemaan. Ei lasta vaan samaa tasoa olevan ja sillä hupenee lapsikuumekin olemattomiin.

@ @ @

Ja sitten puhelinasiaa. Eli TeleFinland ilmoitti minulle alinomaan mökillä, että vain hätäpuhelut. Kyseessä ei ole varmaankaan ilmoitus lähestyvästä saldon ylityksestä, vaan selvää sorsimista kyseistä liittymätyyppiä kohtaan.

Tyttären DNA ei vinkunut mitään. Ei miehenkään TeleFinland, mutta kyse oli kai lähinnä puhelimen näyttöasetuksista siinä tapauksessa.

No, enpä soitellut, enkä joutunut vastaamaankaan. Yhtä kaikki siis selvisin ilman nettiä ja kännykkääkin.

@ @ @

Jos mökin alkeellisuus todella valkeni sitten vasta kun sinne mentiin, oli pettymys myös se äänimaailma. Tuota. Minä asun maanviljelyskylässä, mutta lähin tila on parin kilsan päässä. Nyt tehotila oli puolen kilsan päässä ja vähän joka suunnalla sittenkin. Etenkin vastarannalla.

Eläköön maatalous ja onhan ne kesäisiä traktoriääniä. Kaupunkilaiselle tai taajamassa asuvalle, mutta minä joka olen tottunut vain kesäisin jonkinlaiseen mökkiläisten ohi kulun ääniin, nekin autojen ääniä, - on tuo tehomaatalouden kannattaminen lomaviikon aikana: yöks.

Tytärtä harmitti puolestaan pihapiiri, joka oli vanhan asuintilan mukainen. Oli vielä pellon lämpärettä ja maa muutenkin vähemmän karua. Asia josta aikaisempi omistaja ollut perin kiitollinen, että on ehkä jotain ruokaa saanut pellostakin, jos lie viereisestä järvestä.

Liiteristä löytyi vessassa pidettävä nousutuki. Ajatukset palasivat usein asujaan, jonka koti tämä Kariniemen talo oli ollut. Iän myötä oli kunta ilmeisesti rakentanut kuistin, jonne pienen pieni vesivessakin oli rakennettu. Tai sitten se on rakennettu vasta omistajanvaihdoksen jälkeen.

@ @ @

Muita kävijöitä olivat kaksi erillistä koiraa. Toinen kultainen noutajauros ja toinen todella arka suomenajokoiranarttu, jonka utareiden koko kertoi pentueen olevan jo omillaan. Täh, no kuitenkin. Joko ymmärsitte tai ette.

Sen lisäksi viikon aikana kävi sininen pakettiauto, joka kääntyi kohta kannoillaan kun noutaja lähti lönkyttelemään autoa kohti. Omistaja tai rosvojoukko, joka säikähti lainavahtiamme.

Sen lisäksi hiekassa näkyi hevospelin ja tietenkin hevosen kavion jäljet. Ne kuten jäteautonkin renkaanjäljet olivat tulleet meidän ollessa muualla käymässä.

@ @ @

Aivan mökin tienoilla oli kartankin mukaan soita. Päätin opettaa tyttärelle, miten hillaa kerätään ja miten ihania suot ovat. Olimme kyllä jo varautuneet huonoon marjasatoon, sillä osa olisi takuulla vielä raakoja ja osa ei olisi kehittynyt marjaksi ollenkaan.

Tytär sai kaksi marjaa saaliiksi ja toinen niistä oli sen verran kypsä, että hajosi sormiin ja sitä tehden suuhun.

Aurinko porotti kuumasti ja olin pelkässä liiveissä ja topeissa. Ai, mistäkö muistan noin tarkkaan? Katsoin saunasta tullessa pesuhuoneen peiliin ja näin punaisen selän. Eli minä aurinkoa karttava olin lomallani sanittanut selkäni poroksi.

@ @ @

Poroja oli melko paljon lähinnä autoteillä. Jälkiä oli pihassakin, mutta ei päivisin tule koskaan ja harvemmin antavat jalkasinkaan liikkuvan ihmisen lähestyä ja huomatakaan.

Suopäivänä tavoitimme yhden hirvaan hiekkakuopassa räkkää paossa, mutta ei jäänyt hirvaskaan esittelemään sarviaan meille, vaan pakeni metsään.

Autolla ajaessa tytär saikin porokuvansa varmemmin.

Me molemmat porotamme. Eli fanitamme poroja ihan maksimaalisesti. Hieno ja monipuolinen ihmisen ystävä.

Räkkä ei ollut mahdotonta tälläkään kerralla. Piti ovet ja ikkunat kiine niin pärjäsi sisätiloissa, paitsi parin viimeisen yön aikana. Silloin jostain syystä kai ote lipsui, kun öisin sai heilutella kättään kesken unien.

Ulkona oli lähinnä paarmoja ilmassa pureksimassa. Tytär valitti myös äkäisistä metsämuurahaisista, joiden valtatie kulki puutarhakeinun ohitse. Mutta kun sen tiesi, osasi katsoa, mihin filttinsä levitti. Ja missä kinttujaan piti. Ei ole käärmehiä ei, kun on muurahaisiakin.

@ @ @

Ruokaa oli liikaa ja ylensyönti tavallista. Olin ostanut itselleni sixpackin Kurkoa ja miehelle lappalaista. Olutta annoin juoda vain aamusta, että tulisi kuutena sitten hallitusti. No, hentomielisyyksissä annoin kerralla kaksi tölkkiä aamupäivän mittaan ja iltapäivällä mies retkahti nukkumaan ja heräsi niskojaan myöten kusessa.

Joten sinne nyt jäi loput lappalaiset kaappiin odottamaan seuraavaa kävijää.

Muuten paisteltiin lettuja, pannukakkuja ja syötiin palastakin ja pari kertaa grillattiin makkaraa hiiligrillilä, jonka olin ottanut kotoa mukaan. Sillä edellisellä mökillä ei ollut polttopuita nimeksikään, joten ajattelin, että säästetään edes sen verran puita.

Risottoa tein kerran. Astiat pestiin käsin saunalla vadissa, kun edellisillan padallinen kiehuvaa vettä oli juuri somimmillaan lämpönsä puolesta. Ja siellä nyrkkipyykkiäkin tuli pestyä, kun tuo yksi kuseksija sitä teki, vaikka kielsin.

@ @ @

Tuli uupumus kaikesta rehkimisestä. Ja autohankaluuksista. Ukko alkoi taas ottaa älällekin. Ja tuli mieleen, etten enää koskaan. Ja varmaan onkin viisasta. Ei me harrastettu perhematkailua ennen sairastumistakaan kuin kymmenen vuotta sitten kun lapset olivat vielä kunnottomia. Silloinkin käytiin lähinnä lapsuudenkodissani.

Joten lomani pyhitetään reissumuodossaan ilman miestäni tästä lähtien. Ellen ala sitten saamaan kicksejä itsensä kurittamisesta. Ja se ei kyllä kuulosta ollenkaan minulta. Ei.