Ajelin sattuneesta syystä yksin koko matkan sakkorenkailla huonosti nukutun yön, aamu viiden herätyksen jälkeen kotiin eilen.

Tultiin sakkorenkaidenkin takia sivuteitä takaisinkin. Ja se kesti ja kesti ja aloimme irvailla tyttären kanssa, että etäisyydet taidetaan mitata viikkoina eikä minään kilometreinä.

Tein töitä, etten nukkunut eilen illalla ennen aikojani. Otin vielä vermuttihömpsyt urheilua katsoessamme. Ja heräsin sitten aamuyöllä kolmen aikoihin hirveään selkäsärkyyn. Vanha vaiva, joka on nyt viikkoja vaivannut minua oli herättänyt. Ja ennen kuin kerkisin uudestaan maate, kuulin kun hevonen laukkasi tietä pitkin ohitse. Sitten auton ääni perässä tai vastaan. Sitä en osaa sanoa.

Ajattelin, että nyt hevosmiehiltä tästä läheltä karannut hevonen ja sekös sitten harmitti minua enkä saanut nukuttua ennen kuin olin lukenut anttilan uuden kuvaston ja juonut aamukahvit ja syönyt aamupalaset. Viideltä sitten alkoi viimein nukuttamaan ja heräsinkin sitten yllätys yllätys yhdeksältä aamulla ja seikkailin vieläkin yksin toisten nukkuessa vielä.

Tuollaiset yölliset epätavalliset asiat muuttuvat ihan joksikin muuksi kuin auringonvalossa. Ihmettelin hevosen laukkaamista koko päivän. Tytär muisti, että lähikaupungista oli hevonen karannut kolme viikkoa sitten ja emme yhtäkkiä olleet varmoja onko kyseessä tuo karkulainen vai kyläläisten ravuri... siis laukkaava ravuri. Toisaalta karhuja on taas liikkunut alueella, joten on voinut vauhkoontua laitumella.

Tytär kyselee huomenna töistä hevosihmisiltä, onko tietoa karkulaisista ja yöllisestä äänihavainnosta vai soitanko ehkä turhaan toiveita herättävän puhelun naapurikaupunkiin, että saattaisi hepo löytyä hevostilojen läheisyydestä.

Nyt olen saunonut ja kirjoittanut muistelmat päivän mittaan. Tosi takkuista on ollut työnteko kun matkan rasitukset ja toisaalta huonosti nukuttu yökin on takana. Mutta loma antoi minulle taas monta kirkasta ajatusta ja elämään muutoshalukkuutta. Aikataulutus on vähän vielä ruuvattava. Mutta siitä enemmän lähipäivinä.