Eroaa tämä elämä viime viikkoisesta.

Muuta eroa ei. Ei vielä.

Eroaa siinä, että olen sairaslomalla. Ja että on lääkitys kerrankin. Kohdallaanko? Ehei. Mutta ehkä tämä seksikäs käheys jättää nyt minut.

Eroaa siinäkin, että on helpompi hengittää, vaikkei taudin niin päätöksieni vuoksi. Pitää tosissaan alkaa selvittää, mistä päästä tätä miehen asuntoasiaa aletaan muokata. Jos hakisi asumiskokeiluun... että selvitettäisiin millaisin avuin ja miten selviää itsenäisesti.

Hyvähän minun nyt on kun mies saapuu kotiin leiriltä vasta lauantaina. Saa vielä pari päivää huilata, toivoa nopeaa parantumista ja jaksamisen lisääntymistä. Ihan herukkapensaisiin asti. Edes. Vaikka eihän niitä kerätty viime syksynäkään.

Jottei velvollisuuteni unohtuisi sairaslomallakaan, olisi ilmotettava taksikyydeistä ja miehen työkeskukseen ensi viikon muutoksista, joilla on vielä tapana muuttua sata kertaa. Tähänkin minä väsyin. Asioille, joille on tapana muuttua juuri kun olen sen viimeisenä tahtona kaikkialle ilmottanut.

Selvä se. Jatkoa seurannee lähitunteina ja etenkin päivinä, sillä menen vasta keskiviikkona töihin.... Anteeksi jo etukäteen kun sairas ja saamaton töitänsä lukee. Tämän aamun saldo on äidille soittaminen. Saavutus jippii. Kyllä nyt voisi mennä jo nukkumaan.

Ehkä menen odottamaan tytön ylösnousemusta, sillä pakko olisi hakea lääkettä lisää kuurin jatkamiseksi. Siis poskionteloihin arveli rää'än pesiytyneen. Ilmankos ajatukset ovat olleet tahmeita.