Jaa, en kai minä luvannut siivota kuistia? Menin ohi. Kun piti nyppiä tai leikata rautayrteistä kukkineet kukkavarret pois. Peri englantilaista puuhaa ollut minusta aina, enkä ole siihen oikein vieläkään oppinut. Mutta rautayrtti ei kuki, orvokkikin huonosti, joten olen nyt kuitenkin yrittänyt saada ko. toimenpiteen ihan tavaksi.

Sairasloman tarve on kyllä ihan fyysinenkin, mutta myös henkinenkin. Koska menin tekemään sen minkä miehen täytyy tehdä.... pitäisi nyt rakentaa henkinen suojakilpi kaikelle arvostelulle. Suitsutukset otetaan vastaan, mutta niitäpä en tule juurikaan saamaan. On se tämä yhteiskunta rakentunut niin pitkään omaishoidolle, että - auts.

Muutenkin edellä mainitun toimenpiteen jälkeen, istuin puutarhakeinussa ja kuuntelin iPodia ja lauleskelin ääni käheänä pari kappaletta. Ismo Alangon Sisäinen solarium -kappaleen kertosäe taustakuorolle menee jotensakin näin: Eeeee-eee-eee- jne. noin minuutin. Tuli vain mieleen, etteihän naapurin isäntä ole lenkillä koiransa kanssa. Lauluksi sanomani ääni kuulosti varmasti lähinnä valitukselta, joten ihme ettei ambulanssia kukaan tilannut. Tai sitten olin yksin kuitenkin.

Maalla ei ole yksinyksin. Kaupungissa voisin niin tuntea. Maalla yksinoleminen kuuluu elämään, näin harvaan asutuilla seuduilla. Se yksinäisyys ei ole merkki ihmissuhteiden epäonnistumisesta, vaan osa tavallista elämää, jolloin muut ovat muualla. Eikä edes naapuri ole koiransa kanssa lenkillä....

Oksassa roikkumiseen päädyin kun koiratarhan ulkopuolella oleva terijoensalava levittäytyy yhdestä tarhan nurkasta katoksi. Ja kun minusta siihen keinuun näyttää koko puu toispuoleiselta. Piti saada ilmavuutta. Miksi ihmeessä en jo viikkoja sitten leikannut noita oksia pois?!

Enpä ollut silloinkaan pitempi. Siksi en ylettynyt nytkään tautisena, vaan pitkävartisetkin oksasakset jumittivat oksaan, mutteivät katkaisseet. Tai minä en saanut voimaa siihen tekoon. Joten minä vain roikuin. Toisaalta parempi roikkua kuin se tapa, jolla ensimmäinen oksani olin nirhannut ennen juuttumista. Huomasin puristavani saksien varsia yhteen ja jos olisin siinä yllättäen onnistunut, olisi pääni jäänyt varsien väliin. 

Siis kannatankin riippumista. Hyvä ja halpa harrastus, jos satu keuhkojen seutu olevan jo valmiiksi kipeä.

@ @ @

Kehno postipäiväkin oli eilinen. Minusta vaikutti siltä, että postinjakajan yksityisauto meni ohi pysähtymättä. Tarkistin asian tuntia jakoaikaa myöhemmin. Nietu. Ei kerrassaan mitään. Ei muutosta silmäpoliin, ei lähikaupan mainosta ei Cosmopolitanin lehtitarjousta tytöllä, ei edes edelliseltä aukaisukerralta sisään lentäneitä puiden lehtiä. Turha kapistus koko postilaatikko.

@ @ @

Soitin sitten iltapäivällä lääkärin vastaanotolle, että ruikutin-ruikutin. Pitääkö tulla lääkäriin sairaslomaa saadakseen. Kuuri kesken ja ei työkunnossa vieläkään. Pitää tulla. Palataan astialle siis seuraavana päivänä eli tänään ajanvarauksen merkeissä. Sen verran olen negatiivinen työntekijä, että kerroin heti töihin, etten tuu. Ja että meen lääkäriin tänään.

Ja kyllä se on niin, etten ole kunnossa. Olen vieläkin pyörryksissä. Huimaa ja on hutera olo. Ei pahoinvointia tai sellaista, eikä liiemmin lihassärkyäkään, mitä nyt vähän keuhkoo. Yskäkin asettumassa, mutta muuten niin voimaton olo ja pyörryttävä. Ääni käheytyy (parista kappaleesta.... ) ja kurkku on kipeä. Ollut elokuun neljännestä päivästä.

Psykosomaattistakin on varmasti tuossa voimattomuudessa, mutta yksi paha nakki on etten haluaisi avustajaa tänne kotiin....

@ @ @

Täytyihän minun ilmottaa avustajallekin, että ainakin tämä päivä nyt vapaana. Laitoin tekstiviestin, jonka olisi voinut vain lukea. Hän soitti. Kiusallanikin en auttanut, että mitäs soitit. Pyysi ilmottamaan sitten tänään että miten kävi. (Mitäs arvelit minun ilman neuvoakin tekevän... )

Kaiken huippu oli se, että avustaja puhui suomea. Ei jargonia. Mutta ehkei minua olisi kiinnostanut, että hän oli ollut ähky viime viikon leirillä syömisestä ja maha oli herennyt toimivasta. Ei ollut toimittanut suurempia asioitaan kuin kerran. (Siis mitäh... siis mitä hänen mahantoimintansa minulle kuuluu...) Mutta onneksi loppu on tässäkin jutussa onnellinen ja paskainen. Oli toiminut sitten eilen. (Harva työnantaja tietää milloin työntekijän vatsa toimii... no minä tiedän ainakin nyt)