Minä sain kohtauksen.

Odotin miehen aamupalan nujertamista toista tuntia. Hidasta ja nautinnollista - ehkä hänen kannaltaan. Minä kirskuttelin hampaitani koneella. Tai siis koneen ääressä. (ilmankos kone ei oikein toimi...)

Tajusin luvanneeni kuut ja tähdet taivaalta, kun annan miehen nukkua pitkään. Jos herätän miehen kello 10 kuten tänään, en pääse aamupalan vuoksi minnekään ennen puolta päivää. Auts. Heräsin sentään jo kello seitsemältä. Jösses.

No, kun kerran rivee ja enhän sinne lenkille ollut menossakaan... arvoin itselleni oksasakset metrin varrella ja sen pikkuveljet, ne normaalit yhden käden sakset. Koska noilla metrisillä on taipumusta käytössä lyödä jossain vaiheessa lukkoon, laitoin ennakkoon öljyä. Ja yritin vähän löysyttää hmmm. mutteria jakoavaimella.

Jakoavainkaan ei ollut ihan timmissä, sillä kun sen sain pysyvään otteeseen, se pureutui niin lujaa, ettei irronnut oksasaksien mutterista. Ihan hyvä jos mutteri olisi auennutkin vielä, mutta koko höskä pyöri kuin lasten karusellissa. Hörähtelin ääneen kuistilla, mutta olihan härveli saatava purettua.

Aioin lähteä hieman vesomaan. Tien varressa on puiden oksat niin pitkällä, että autolla joutuu tulemaan melkein tielle nähdäkseen tuleeko kukaan. Ja sehän on vaarallista se. Auts.

Joten vähän katkoin alaoksia kuusista ja pienempiä puitakin ihan kokonaan nurin. Löysin herukkapensaan ja kauniita saniaisia ja ja monta asiaa, jonka halusin tuoda tiellä kulkeville esiin. Ei siinä kyllä kuljeta muuten kuin autolla, mutta joskus minä ja naapurini kuljetamme koiria kävellen...

Naureskelin tätä bonzai-innostustani. Sitähän on ollut ennenkin ilmassa. Tai puussa. Piha alkaa olla täynnä näitä joskus katkottuja oksia. Pitäisi kerätä ne kasoihin ja merkitä värinauhalla - ja ajattaa avustajalla ja miehellä tulevalle kokolle. Ajattaa? Siis jos kantaisivat nyt kuitenkin.

Sitten tienvarren parturoituani eksyin yhteen pusikkoon matkalla taloon. Sielläkin alaoksat niks naks. Ja olisin kai parturoinut enemmänkin, mutta tyttö tuntui huutelevan koiraa ja epäilin toisen karanneen. Eihän niin ollut mutta lampsin uupuneena sisälle huilamaan huomatakseni, että kello oli niin paljon, että joudun perunateatteriin.

Tein ison kattilallisen perunamuussia. Tytär teki mustikkapiirakkaa, joista minun versioni oli pahannäköistä jo vuokaan laitettaessa ja vielä pahempaa kun äsken maistelin. Maistui ihan jauhoilta ja jauhoista se muka-muka-taikinakin oli... mänköhän jokin vikaan?

Ajattelin, että on pidettävä edes osa lupauksistani. Että piti tehdä pottumuusia ja riisipuuroa ja niistä sitten huomenna perunakakkusia. Muusia sai kyllä syödäkin ihan rauhassa, sitä oli paljon, mutta riisipuuron tajusin laittaa tulemaan uuniin, jonka sitten syönnin jälkeen niin kuin noin sammutin, koska en enää muistanut sinne mitään laittaneeni, sitten tajusin tytölle sanoa, että laittaa nyt päälle uunin uudestaan mutta miedolle lämmölle, kun niin nukuttaa.

Otin pikkulasillisia ostamaani likööriä. Koska sitä oli ja koska aamulla oli hartioissa edellispäivän vähäisestä mustikanpoimimisesta jumit ja päätä kivisti. Tämän muistin parturoinnin aikana, että olin tehnyt eilen(kin) jotain mikä olisi vaatinut kunnon venyttelyä tai jotain. Ja kun parturointi ei tosiaankaan verrytä vaan aiheuttaa takuuvarmasti päätaudin, katsoin olevani enemmän kuin oikeutettu ottamaan mukillisen ja toisen ja neljäskin.

Mukikin löytyi kun eilen nakkelin tsekkiläisiä tusinakahvikuppeja roskiin viemästä tilaa hehtaarikahvimukeiltani. Se vain tämä nautiskelumukini on snapsilasi, joten koko ei ole huimaava. Kirpparilöytö, jota en muistanutkaan lasin kadotessa parin käytön jälkeen tsekkijoukkueen taakse. Ja kun en ole tsekkiläisiä peluuttanut.... lopun arvaatte.

Noh, vaikka meillä on niitä ylistämiäni kuristajaötökkäverhoja sisääntullessa kahdessa ovessa ja vaikka virittelin ennen Vantaan reissua kaninhäkkiin kärpäspaperia, löytyi yksi sinnikäs pikkukärpänen, joka ei uskonut, ettei lasilleni ole tulemista.

Laitoin tämän pikku Zinzano-lasini leipälautaselle ja käänsin kahden desin lasin ylösalaisin snapsilasin suojaksi. Tosin se on jo tyhjä, mutta eihän sitä tiedä, jos sitä pitää virkistää uudella kasteella.

Kunhan mies oli muussinsa syönyt minä olin jo ihan karrella. Väsytti ulkoilu, ruuanlaitto ja likööri. Voi helkutti... ja sitten herään ihan jumissa muistaen, että se kriisipuuro on uunissa eikä minulla ole hajua, kuinka kauan.

Hilasin ruhoni keittiöön, mutta en haistanut palaneenkäryä. Olin tosin käskenyt laittaa uunin miedolle lämmölle, kun arvasin, että saattaisi unohtua... nukkumaan tämä ehtoinen emäntä.

No, tämän päivän ohjelmassa on vielä kanien ruokintaa, kissatkin pääsevät käpöttelemään tänne ja ja ja

Joten tuumasta toimeen.